Minusta

Hei!
Olen Marianne, pian 40-vuotias neljän ihanan lapsen äiti Isostakyröstä Etelä-Pohjanmaalta. Syntynyt olen Vaasassa, ja nuoruuteni asuin suurimmaksi osaksi Seinäjoella.

Ensimmäinen lapseni syntyi vuonna 2005, josta eteenpäin olen lasteni harrastusten kautta päätynyt valmentamaan lasten telinevoimistelua sekä kilpa- että harrasteryhmässä, ja ohjannut yleisurheilukoulua sekä monenlaisia lasten jumpparyhmiä. Lapseni ovat syntyneet 2005–2020 välillä, joten myös lapsen kehityskaaresta aina vauvasta teini-ikään asti on omakohtaista kokemusta.

Liikunta on aina ollut lähellä sydäntäni, ja olenkin pienestä lapsesta aikuisuuteen asti harrastanut monia lajeja esim. telinevoimistelua, jumppasirkusta, yleisurheilua, tankotanssia ja kuntosalia. Työkseni olen ehtinyt tehdä monenlaista mm. sähköasentajana, tislaamon pullottajana ja autojen teippaajana. Vuonna 2013 kokeilin myös yrittäjyyttä tankotanssikoulu-yrittäjänä.  Kaiken näköistä on siis tullut kokeiltua!

Ihmisen kokonaisvaltainen hyvinvointi on kuitenkin kiinnostanut minua aina, jonka ansiosta tälle alalle olenkin viimein hakeutunut! Olen aina tiennyt haluavani auttaa ihmisiä, ja jäsenkorjauksella ja baby balancella hoidetaan ihmistä kokonaisuutena -aina jaloista päälakeen asti- joten nämä hoitomuodot ovat juuri sitä, mitä itse haluan tehdä auttaakseni ihmisiä voimaan paremmin. Myös Personal Trainerin koulutus antaa hyvät työkalut auttaa terveellisemmästä elämästä haaveilevia ihmisiä.
Hoitoihini ovat siis tervetulleet kaikki vauvasta ikäihmisiin asti!

Personal Trainerina olen parhaimmillani työskennellessäni painonpudottajien tai elämäntapamuuttujien kanssa, ja olen ehdottomasti sitä mieltä, että liikunnasta täytyy nauttia sitä harrastaakseen ja jokaiselle varmasti löytyy sellainen laji mistä tykkää. Kaikkien ei tarvitse laihduttaessaan mennä kuntosalille rehkimään vaan myös kotona tehtävä kehonpainoharjoittelu, lenkkeily, uinti tms. on yhtä hyviä vaihtoehtoja. Mielestäni myöskään laihduttamisen/elämäntapamuutoksen ei tarvitse olla ankaraa ruokavalion noudattamista hullulla kuntokuurilla, vaan lempeää kehon opettamista uusille asioille.

Hoitajana koen olevani empaattinen, rakastava ja huolellinen. Pyrin kuuntelemaan asiakasta ja antamaan itsestäni 100% hoitotilanteessa.

Koulutukset

– Mikao Usui Reiki- peruskurssi 1

– Baby Balance -vauvahieronnan perusteet

– Perinteinen jäsenkorjaaja -koulutus

– Lääketieteen perusteet (14op)

– Auktorisoitu personal trainer (Trainer4You)

– Hyvinvointivalmentaja (Trainer4You)

– Kuntosalivalmentaja (Trainer4You)

– Intialainen päähieronta (kaustisen evankelinen opisto, Susanna Kariniemi)

– Kahvakuula-ohjaaja (Sportbull Arena)

– Tankotanssin ohjaajakoulutus, perusteet

– erilaisia koulutuksia lastenliikunnan ohjaamiseen (Svoli)

Kiinnostuitko?